Ruohonjuuren hyvinvointi- ja painonpudotuskurssi (päivä 2)

Voiiiiii.. olen niin ylpeä kurssilaisistani! Tapaamisemme aikana tuli julki, että jokainen oli edennyt omien tavoitteidensa suhteen jo viikon aikana huikeasti! Paino tippuu eikä sokerikoukutkaan enää hallitse elämää, kun motivaatio on kohdillaan ja perusrunko ruokavaliosta on korjattu. Sokerikoukussa eläjien kannattaa tarkistaa ruokavaliostaan proteiinin saanti, sillä sen puute saattaa aiheuttaa sokerihimoja.

Tällä kertaa otimme käsittelyyn niin vanhan ja niin toimivan yhdistelysäännön, jonka tri Howard Hay kehitti USA:ssa jo vuonna 1933. Pääperiaate on syödä aterioilla joko neutraalien ruokien (esim. kasvikset, vihannekset, juurekset, öljyt) kanssa joko tärkkelysruokia (esim. vehnä/spelt, ohra,ruis, kaura, gluteenittomat viljat, peruna, bataatti,maa-artisokka) tai proteiinipitoisia ruokia (esim. liha, muna, kala, hapanmaitotuotteet, pähkinät, siemenet). Ei niin että kaikkia ruoka-aineita nautitaan samaan aikaan. Yhdistelysäännöstä on apua erityisesti painonpudotuksessa, ruoansulatusvaivoissa, dysbiooseissa, allergioissa, ruokaintoleransseissa, iho-ongelmissa ja erilaisissa kroonisissa vaivoissa.

wholefood360(Kuvan lähde: www.iltalehti.fi)

Kurssilaiset pääsivät myös kokeilemaan helppoa ja nopeaa Voimaruoka 360 Wholefood välipala- ja aamupalavaihtoehtoa.

Voimaruoka suklaaKoko perheen helppokäyttöinen ja täysin luonnonmukainen proteiini- ja superfoodsekoitus sisältää mm. yli 40% proteiinia, kuituja, mineraaleja ja hyviä rasvoja. Makuina vanilja ja suklaa.

Tämä sekoitus tuo helpotusta kiireiseen aamuun, sillä sekoituksen voi heittää vaikkapa smoothien joukkoon. Sen voi myös lisätä jugurttiin tai muihin ruokiin tai sekoittaa vain veden tai maidon kanssa. Se toimii myös täyttävänä ateriankorvikkeena tai välipalana.

Ihaninta on se, ettei tuotteeseen ole lisätty mitään keinotekoista, ei sokeria eikä lisäaineita!

Vaniljan makuinen sekoitus on ihanaa puolukan kanssa, joten jaan teille reseptin jota kannattaa ehdottomasti kokeilla 🙂

Puolukka-vaniljasmoothie

1,5dl puolukoitalingonberries

2dl maitoa (esim. kookosmaitoa)

1 pussi 360 Wholefood vaniljaa

(makeutuksena tarpeen mukaan hunajaa, koivusokeria tai steviaa)

Surrauta blenderissä sekaisin ja nauti!

Kts. lisää: www.suomenvoimaruoka.fi/360

 

 


Syksyn superstartille voi ilmoittautua NYT!

Syksyn superstartti: Hyvinvointi- ja painonpudotus -kurssi

Ruohonjuuren hyvinvointikurssilla tähdätään pysyviin elämäntapamuutoksiin, korjataan mahdolliset vitamiinivajeet ja karistetaan ylimääräiset kilot pois tahtia haittaamasta. Kurssilla opitaan myös se, millainen ruokavalio toimii juuri omalle keholle ja miten omaa elimistöä tulisi arjessa kuunnella. Koko homman tavoitteena virkeä mieli, upea kroppa ja kokonaisvaltaisesti hyvä olo – ihan joka päivä!

– Kurssin ohjaajana toimii Kampin Ruohonjuuren ravinto- ja fytoterapeutti Mariel Mettälä
– Ryhmän koko 10 henkilöä
– Kesto: 5.10.-23.11.2015
– Kaikki kurssin tapaamiset pidetään Kampin Ruohonjuuren yhteydessä. Lisäksi kurssimateriaalia ja kuulumisia vaihdetaan suljetun Facebook-ryhmän kautta.
– Kurssin tavoitteet: painonpudostustavoite: 4 – 7 kg, hyvinvointitavoite: itselle sopivat ruokavalion ja kokonaisvaltaisesti hyvän olon löytäminen
– Ilmoittautumiset syyskuun aikana Kampin Ruohonjuureen.
– Kurssin hinta 199,-

Kurssin sisältö:
MA 5.10.2015 on terapiapäivä, jossa keskitytään kurssilaisten yksilökohtaisiin tavoitteisiin. Jokaisella kurssilaisella on henkilökohtainen tapaamisaika ryhmän ohjaajan kanssa, jolloin lasketaan BMI, kehonkoostumus sekä HCA-laitteella mahdolliset epätasapainotilat. Jokaiselle kurssilaiselle laaditaan yksilökohtainen tavoite ja annetaan yleiset ohjeet ruokavalioon, liikuntaan ja käydään läpi mahdolliset lisäravinteet ja yrtit.

MA 12.10.2015 nähdään ryhmässä. Tunnin mittaisessa ryhmätapaamisessa käydään läpi se, mistä painonpudotuksessa on kyse. Mikä on oma historiani painonpudotuksen ja ruokavalioremonttien suhteen? Mitkä ovat kurssilaisten tavoitteet koko kurssille? Mitkä seikat vaikuttavat siihen, että paino putoaa ja mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota? Käydään läpi ruoka-aineiden yhdistelysääntö ja veden merkitys. Jokainen kurssilainen saa “FoodisMoodis  -vihkon”, johon kirjoitetaan ruokavalio- ja olotilapäiväkirjaa kurssin ajan. Tarjolla on teemaa sopivia, virvoittavia maistiaisia.

MA 19.10.2015 nähdään ryhmässä. Tunnin mittaisessa ryhmätapaamisessa käydään läpi viljojen merkitys mm. paljon puhuttu gluteeni sekä hiilihydraatit, sokerit, makeutusaineet, kuidut ja antioksidantit. Tässä tapaamisessa opitaan myös suoliston kunnon ja verensokerin tasapainon vaikutus painonhallintaan. Tarjolla maistiaisia.

MA 26.10.2015 nähdään ryhmässä. Tunnin mittaisessa ryhmätapaamisessa käydään läpi rasvojen merkitys hyvinvoinnille ja painonhallinnalle. Tapaamisessa opitaan myös stressin vaikutus painonhallintaan ja hormonitoimintaan. Lisäksi käydään läpi elimistön tulehdustilat sekä omega-3 ja omega-6 -rasvahappojen suhde, pH-tasapaino ja unen merkitys hyvinvointiin ja painonhallintaan. Tarjolla on teemaan sopivia maistiaisia.

MA 2.11.2015 nähdään ryhmässä. Tunnin mittaisessa ryhmätapaamisessa käydään läpi maitotuotteet, proteiinit ja niiden merkitys sekä paneudutaan liikuntaan ja ravitsemukseen. Tarjolla on teemaan sopivia maistiaisia.

MA 9.11.2015 nähdään ryhmässä. Tunnin mittaisessa ryhmätapaamisessa käydään läpi paastot ja 6+1 ja 5+2. He, jotka haluavat kokeilla tehokasta loppuspurttia, saavat opastuksen mehupaastoon, maksan ja suoliston detoxiin, pätkäpaastoon tms. kurssilaisten mieltymysten mukaan. Tarjolla on teemaan sopivia maistiaisia.

MA 16.11.2015 on terapiapäivä, jossa keskitytään kurssilaisten yksilökohtaisiin tavoitteisiin. Jokaisella kurssilaisella on henkilökohtainen tapaamisaika ryhmän ohjaajan kanssa, jossa lasketaan BMI, mitataan kehonkoostumus ja HCA-laitteella mahdollisten epätasapainotilojen korjaamisen tulokset.

MA 23.11.2015 nähdään ryhmässä. Tunnin mittaisessa ryhmätapaamisessa käydään läpi tulokset – onko tavoitteet saavutettu? Eniten hyvinvointia tukevia tuloksia saavuttanut kurssilainen palkitaan 100 euron arvoisella tuotekassillisella. Tämän tapaamisen aikana saadaan ohjeet jatkoa varten.

Jokainen kurssilainen saa myös tuntuvan alennuksen Motivus-kuntosaleille.

motivus

Motivus

Hyvinvointia tukemassa myös:

biomedvoimaruokabioteekki

puhdistamo_logo

 

Bringwellfoodin

Goodio

 

 

 

 

 

 

Vogel-Logo-squarelogo1_aduki

 

 


Terveysaamu Adsekilla

Terveysaamu valaisi viime maanantaina Helsinkiläisen markkinointi ja mainostoimisto Adsekin.

Aamun teemana oli terveellinen ruokavalio ja mistä sen tulisi koostua? Toimiiko kaikille samanlainen nk. lautasmalli? Keskustelimme myös ruoan merkistyksestä energisyyteen, luovuuteen sekä yleiseen jaksamiseen. Henkilökunta sai lopuksi vielä yksilökohtaisempaa ravintoneuvontaa.

Ruokakolmio_luonnos

Aamupalalla maisteltiin kaikenlaisia ihania, herkullisia ja makunystyröitä kutkuttelevia ruokia. Menusta löytyi mm.  Ruohonjuuren supersuosittuja deli herkkuja (erilaisia chiapuuroja ja -vanukkaita sekä antioksidanttipommina Ruohonjuuren deli kokkien loihtimia marjasmoothieita).

adsek Granaattiomena- ja porkkanamehun kaverina sai maistella yli 100 vuotta vanhaan ruisjuureen tehtyä ruisleipää ja gluteenittomia kastanjanäkkileipiä kaikilla luomulisukkeilla höystettynä.

Organic ryebread, made of over 100 years old ryesourdough

 

 

 

Terveysaamun aikana kokeilimme myös monenlaisia superfoodeja ja talven ihanat uutuustuotteet pääsivät esille.

Kiitos Adsekin ihanalle porukalle ja kaikille jotka olivat mukana tekemässä aamusta pirteää, aurinkoista ja terveellisempää: Ruohonjuuri Ruohonjuuren deli ja Ruohonjuuren kauneushoitola, Puhdistamo, Goodio ja Voimaruoka <3 <3 <3

 

Tässä talven uutuuksia ja suosikkeja..

GoodioHerkuttelua terveellisemmin..

He tekivät sen taas!!! Helsinkiläisen raakasuklaatehtaan Goodion uudet raakasuklaat vievät todella kielen mennessään.Tämän talven uutuusmaut minttu ja mustikka ovat tulleet ihastuttamaan aidoilla mauillaan ja huumaavilla tuoksuillaan.

Cool Mint -raakasuklaassa on käytetty raikastavina ainesosina kotimaista luomuminttua ja luomulaatuista minttu-uutetta.

Blueberry-raakasuklaan marjainen ja kermainen maku on peräisin kotimaisesta mustikkajauheesta ja luomulaatuisesta mustikka- ja vaniljauutteesta.

Nämä suurella sydämellä valmistetut raakasuklaat ovat suussasulavia elämyksiä<3

Lue lisää Goodiosta: http://www.goodio.fi/

 

Aurinkoiset terveiset Voimaruualta!

Voimaruoka sentrifugoitu kookosöljyon tuonut markkinoille yksinoikeudella huippulaadukkaan kookosöljyn. Voimaruuan Sentrifugoitu Premium kookosöljy on tehty täysin uniikilla tuplasuodatetun sentrifugoinnin ja kylmäprosessoinnin yhdistelmällä, joka on kehitetty yhteistyössä Bangkokin yliopiston kanssa.

Sentrifugimenetelmä on vaativin ja sitä pidetään yleisesti parhaana. Kermainen ja laadukkaan makuinen Voimaruuan kookosöljy valmistetaan vain tuoreimmista eettisen menetelmän mukaan luomuviljellyistä pähkinöistä niiden ollessa parhaimmillaan.

Voimaruoka tarjoaa sitä mitä he lupaavat: markkinoiden parasta, uniikkia ja luomusertifioitua neitsytkookosöljyä. Lue lisää Voimaruuasta: http://www.suomenvoimaruoka.fi/

total25Kiireiseen päivään helpotusta!

Tämä Voimaruuan 25 tehokasta superfoodia sisältävä  jauheseos on kiireisten päivien pelastus ja tukena arjen tohinassa. Helppokäyttöinen ja hyvänmakuinen jauheseos sisältää viherjauheita, marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja entsyymejä. Jauheen voi sekoittaa veteen, mehuun tai vaikkapa pirtelön joukkoon.

 

Stressaajien ei tarvitse enää stressata..

Puhdistamon ruusujuuriuute on ihana pimeän vuodenajan valontuoja. ruusujuuriuute

Ruusujuuri tämä ”Pohjolan ginseng” auttaa elimistöä sietämään stressitekijöitä paremmin. Hyvänmakuista uutetta voi tiputella tippoina vaikkapa teen joukkoon. Nauti sen ihanasta mausta, ruusuisesta tuoksusta ja tasapainoittavasta vaikutuksesta.

Lue lisää: www.puhdistamo.fi