Latest Posts

Upeaa Uutta Vuotta 2020

Olen niin innoissani uudesta vuodesta. Taas on se aika, kun voi luoda itsensä uudestaan. On niin vanhanaikaista puhua uuden vuoden lupauksista. Toivoisin, että puhuisimme mielummin ”uudesta minästä!”

Mitä uusi Sinä haluaa tänä vuonna? Viettää unelmaloman perheen kanssa? Aloittaa uuden harrastuksen? Vai olisiko se jotain aivan muuta liittyen vaikkapa itsensä ylittämiseen? Tai vapaaehtoistyöhön?

Minun uusi minä haluaa tänä vuonna olla enemmän läsnä. Olinpa töissä, kotona, perheen kanssa, yksin tekemässä ruokaa tai tässä ja nyt kirjoittamassa tätä tekstiä Sinun luettavaksesi, niin teen sen täydellä antaumuksella ja nauttien joka hetkestä.

Viime vuosi tai oikeastaan vuodet ovat menneet ”juosten kellon perässä” ja vaikka tällä hetkellä elämäntilanne on suhteellisen sama, ei tuo kiire ole ainakaan vähentynyt. Uskon siihen että kiire on ihmisen luoma illuusio. Kiireestä pääse irti päästämällä itse illuusiosta ja siihen liittyvästä ns. tärkeydestä irti. Läsnäolevana on paljon tehokkaampi ja kuulee myös oman kehon signaalit paljon terävämmin.

Haluan toivottaa uudelle Sinulle upeaa uutta vuotta 2020. Jos aikeesi on tänä vuonna keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin, herkulliseen ruokaan ja kokkailuun, olet täysin oikeassa paikassa.

Proteiinipatukat, Protein Bars

(Suomenkielinen ohje alempana)

Protein bars are easy snacks during a busy week. Problem is that if you buy protein bars from regular store they usually include perplexing ingredients, which I personally do not prefer.

In my everyday life, I try to avoid specially added sugars, syrups and sweeteners like sucralose, aspartame and acesulfame K, but regular protein bars include at least one of them.

Raw bars can be better option, but problem is, that raw bars usually contain too much carbs and sugars compared to the amount of protein, which is usually too low. I have tried to find protein bar with real ingredients without any added sugar or sweeteners excluded stevia. This kind of protein bar with at least 20 g protein is impossible to find, so I make protein bars myself 🙂

If you love ”Snickers”, try dates and peanut butter and enjoy <3

You need for one bar:

  • 3/4dl protein powder (I used unflavored whey protein powder. If you want to make it vegan, so then riceprotein)
  • 3 dates
  • 1 big table spoon peanut butter
  • 1dl oat flakes (you can also use almond flour)
  • spices of your choice like ceylon cinnamon or vanilla..
  • pintch of salt and drop of water (see below)

Chop dates to small pieces and mix all ingredients with blender into a smooth texture. You can also mix everything in big bowl if you like it crunchy. Add water only a little bit to get consistent texture. You can shape the dough into balls or bars. Put your creations in the fridge.

After an hour or so (depending on the size) bars are ready to eat, ready for your busy day <3 Great snack!

Proteiinipatukat

Proteiinipatukka on yksi helpoimmista välipaloista, keskellä kiireistä arkea. Ongelmana on se, että monet suoraan kaupasta ostetut proteiinipatukat sisältävät sellaisia ainesosia, joita en elimistööni halua.

Vältän arjessa mm. sokeria, siirappeja sekä makeutusaineita esim. sukraloosia, aspartaamia ja asesulfaami K:ta, joita useimmissa proteiinipatukoissa on. Raakapatukoista sen sijaan saattaa löytyä terveellisempiä vaihtoehtoja, niissä taas ongelmana on proteiinin määrä. Monissa raakapatukoissa hiilihydraattien ja sokerin määrä on liian korkea suhteessa proteiinin määrään. ”Hiilaripatukka” ei vastaa tarpeeseeni. Pitäisi siis löytyä aidoilla raaka-aineilla tehty proteiinipatukka. Siinä ei saisi olla lisättyä sokeria ja makeutusaineena olisi käytetty mahdollisesti vain steviaa. Proteiinin määrä tulisi olla vähintään 20 grammaa. Tällaista proteiinipatukkaa on yksinkertaisesti mahdoton löytää. Senpä takia ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä patukat itse 😀

Taatelit ja maapähkinävoi toimivat pikaherkkuna ”Snickers” -faneille<3

Tarvitset yhteen patukkaan:

  • 3/4dl proteiinijauhetta (maustamaton heraproteiini  tai vegevaihtoehtona riisiproteiini)
  • 3 taatelia
  • 1 iso rkl maapähkinävoita
  • 1dl kaurahiutaleita (voit käyttää myös esim. mantelijauhoa)
  • maun mukaan mausteita esim. vaniljaa, ceylon kanelia..
  • tilkka vettä ja suolaa

Taatelit paloitellaan pieniksi paloiksi. Ainekset sekoitellaan joko blenderissä tai käsin kulhossa riippuen minkälaisesta suutuntumasta pidät. Blenderillä tulee sileämpää jälkeä. Vettä lisätään vain sen verran, että saadaan massa sekoittumaan. Sen jälkeen voi muotoilla taikinasta palloja tai patukoita ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään.

Palat ovat valmiina jääkaapista napattavaksi, mukaan töihin väliapalaksi tai kahvipullan korvikkeeksi!


Recent Projects

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.